En säilytä omalla vastaanotollani mitään asiakastietoja verkossa. Kysy lisää tietojen säilyttämisestä, annan mielelläni lisätietoja.
Koulutukseltani olen psykologian maisteri ja vaativan erityistason psykoterapeutti. Toimin myös Jyväskylän yliopiston järjestämässä Gestalt-psykoterapia-koulutusohjelmassa kouluttajana.
Vaikeiden mielenterveysongelmien parissa olen työskennellyt 25 vuoden ajan. Olen tehnyt käytännön terapiatyötä sekä yksilöllisesti että ryhmien kanssa. Kuntoutusjärjestelmän kehittäminen ja yksilöllisen kuntoutuksen suunnittelu ovat olleet osa työtäni samoin kuin muille hoitaville henkilöille antamani työnohjaus.
Olen myös eri tavoin jo vuosien ajan antanut mielenterveyden häiriöihin, psyykkiseen kehittymiseen ja havaitsemisen psykologiaan liittyvää opetusta sekä arvioinut oppimista. Psykoterapiaa olen kouluttanut mm. Gestalt -terapiayhdistyksen antaman koulutussuunnitelman puitteissa.
Yksityisenä ammatinharjoittajana olen toiminut yli 20 vuoden ajan. Omalla vastaanotolla teen sekä lyhyttä että pitkää yksilöterapiaa samoin kuin pari- ja perhetyöskentelyitä, (ns. KELA -pätevyys sekä yksilö- että ryhmäpsykoterapiassa). Terapeuttisista ja koulutuksellisista ryhmistä erilaisiin teemoihin keskittyen on tarkempaa tietoa kohdassa Yrityksille. Annan myös työnohjausta painottuen ihmissuhteisiin ja psykologisiin näkökulmiin soveltuen lähinnä terveydenhuollon, opetuksen ja sosiaalihuollon tarpeisiin.